*

JussiAhde

Kaikki blogit puheenaiheesta Joulu

Joulun taikaa sinivilkkujen takaa

Isä kännissä, äiti kännissä, äiti baarissa ja lapset yksin kotona, sossulle ilmoituksia, pahoinpitelyjä, kotiväkivaltaa, kännissä kaatumisia, aineiden yliannoksia, itsetuhoisia henkilöitä. Taas pahoinpitelyjä, kotiväkivaltaa, yliannoksia, sossuilmoituksia, kännissä kaatumisia jne. Sellainen on joulumaa, kun kotimaata katsoo viranomaisten silmin. Ja se maa on varsinkin joulun aikaan pimeä ja ruma. Toki joukkoon mahtuu sairastumisia ja loukkaantumisia myös aivan muista syistä, mutta valitettavasti alussa luetellut tilanteet ovat pääosissa joulun vietossa sinivilkkujen takaa.

Laps hankeen hukkuu. unhottuu!

Pohdiskelua Joulun sanomasta!

Jeesus on jossain muodossa mukana kirkossa; ainakin alttaritaulussa.

Nämä pohdiskelut ovat ihan omiani. En pyri tölväisemään kenenkään uskoa ja vakaumusta.

Käytän vapaasti omaa uskoani Jeesukseen! Uskon. että Jeesus sallii, että hänen mahdollisia ajatuksiaan tulkitaan 2000 luvulle sopiviksi.....

Jouluaaton sävyjä matkan varrelta

On jälleen kerran onni tuntea ihmisiä monista piireistä.

Olen reilut kymmenen vuotta noudattanut 24.12 samaa kaavaa. Aatto alkaa siinä heräämisestä noin puoliltapäivin. Sitten alkaa joulupukin rooliin valmistuminen. Keikkoja on ollut näinä vuosina noin 4-6. Likimain tuttuja ja tutun tuttuja kaikki. Ei mitään Osuuskaupan ilmoitustauluilla tuntemattomille mainostamista tai vastaavaa.

Lämpimin terveisin!

Joulua myydään usein rauhan ajatuksella. Mutta useina vuosina siitä on tehty myös riitelyn aihe. Ja riitelyä hakevat ovat usein uskonnollisesti motivoituneita ihmisiä; Niitä jotka ovat noin yleensä ottaen eniten huolissaan siitä että joulun merkitys vääristyy.

Hyvää joulua!

Rauhallista ja makeaa joulua kaikille Puheenvuoron lukijoille, kommentoijille, muille blogisteille ja Uuden Suomen väelle!

¡Feliz Navidad a todos y todas!

Rauhan ja toivon joulu

Jeesuksen syntymäpäivä - joulu - on useimmille suomalaisille vuodenkierron tärkein juhla. Perheet ja suvut kokoontuvat yhteen - sanan, hartauden, joululaulujen ja lahjojen ääreen. Joulun tienoo on pyhitetty kiireettömyydelle, kunnes taas juhlapyhien jälkeen on suunnata katse kohti uutta.

Joulun tärkein sanoma kaksi vuosituhatta sitten olivat rauha ja toivo. Kuten Luukkaan evankeliumissa todetaan: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”

Kinkun rasvat

Kinkku paistui yön uunissa nestettä tuli runsaasti (1/3), melkein kokonaan suolavettä, kuitenkin pinnalla lillui sen verran rasvaa että missään tapauksessa sitä ei saa laittaa viemäriin kun neste jäähdytetään rasvan voi ottaa pinnalta ja käyttää ruuan valmistuksessa.
Neste mainostaa että kinkun rasvasta tehdyllä polttoaineella ajetaan monta kilometriä.
25 vuoden kokemuksella elintarvikerasvoista voin sanoa että kun otetaan huomioon keräys, kuljetus rasvatehtaalle, prosessointi ja kuljetus polttoainetehtaalle ei todellinen rasvan määrä riitä lähellekään siihen.

Joulu - häivähdys yhteisöllisyyttä robottielämään

 

 

Olen asunut lähes kaksikymmentä vuotta Suomessa ja huomaan, että alan pikkuhiljaa samaistua maan tavoille. Olen yrittänyt todella olla huomaavainen ja yhteisöllinen, mutta nyt olen jollain tavalla huolissani itsestäni. Olen aika tiiviisti mukana Turun politiikassa ja samalla käyn kokopäiväisesti töissä, jotta voisin tuoda ns. meetvurstia leivän väliin perheelleni. Minulla on vaimo ja kaksi lasta, joita rakastan suunnattomasti.

 

Hieman erillainen joulutarina.

Politiikka, kirkko ja media vieraantuu yhä enemmän ja enemmän tosiasillisesta tehtävästään ja todellisuudesta. Politiikka on korvannut sanan „Neuvotellaan“, kirkko sanan „rukoillaan“ ja media sanan „valistetaan“ sanalla „pelotellaan“.

Berliinin "onnettomuus"

Onnettomuus! Sillä nimellä sitä ensin kutsuttiin; yksi kuollut ja useita loukkaantunut. Kun kävi ilmi, että rekka on syöksynyt Berliinin Joulumarkkinoilla väkijoukkoon, niin ei minulle onnettomuus tullut ensin mieleen kun Nizzan tapahtumat on vielä hyvässä muistissa. Vielä siinäkin vaiheessa, kun kuski oli kadonnut kuin kamelin pieru Saharaan ja ohjaamosta löytyi rekan oikea puolalainen kuski (rekka Puolan kilvissä), eivät viranomaiset tahtoneet uskoa tapahtunutta 'iskuksi'.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä