JussiAhde

Kaikki blogit puheenaiheesta Sisäministeri

Pakolaisministerille kysyntää

Ylen Uutiset 17.12.2015 kertoo, että Norja on perustanut uuden ministerinpestin maahan tulevien turvapaikanhakijoiden suuren määrän vuoksi. Vaikka uusien tulijoiden määrät ovat hieman laskussa, on selvää että käytännössä kaikkiin EU-maihin on kohdistunut enemmän tai vähemmän suurta muuttoliikettä. Suomi on ottanut vastaan tilastojen valossa suhteessa väkilukuun neljänneksi eniten turvapaikanhakijoita EU-alueella.

Kotiseuturakkaus vai huono omatunto?

Pääministeri Juha Sipilä on kutsunut koolle kriisikokouksen pohtimaan vastaanottokeskusten levottomuuksien rauhoittamista. Siihen osallistuvat hänen itsensä lisäksi sisäministeri Orpo ja oikeusministeri Lindström. Ongelmia Sipilän mukaan aiheuttavat turvapaikan hakijat keskenään ja suomalaiset vastaanottokeskusten liepeillä.

Villiä menoa Torniossa! Sisäministeri Orpo, herätkää

 

Torniossa on ollut villi viikonloppu. Olen ollut yhteydessä useisiin luotettaviin henkilöihin jotka työskentelevät Torniossa. Osa suoraan pakolaisvirran kanssa ja osa välillisesti. Uutiset jotka kuulin olivat hyvin huolestuttavia. On aika arvioida sisäministerin toimintaa.

Rajalla seisova Rajan virka-auto on ainoa merkki Suomen valtiosta. Se ei pysäytä tai ohjaa. Pakolaiset kävelevät ohi tai ajavat ohi. Paras esimerkki oli kun pakolaismiehet pyysivät em auton henkilökunnalta taksikyytiä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä