*

JussiAhde

Sininen tulevaisuus

Hallitus on ja olkoon vahva

Nykyisestä hallituksesta on nähty enneuni (ennen 2015 vaaleja), jossa pääministeri Juha Sipilä ohjastaa vahvaa urosporoa, jota käytetään vain vaativiin vetotehtäviin. Unen on tulkittu olevan enne siitä, että hallituksesta tulee vahva.

Sininen tulevaisuus?

 

Kovin pitkään ja välillä hyvin läheltäkin seuranneena politiikasasta kiinnostuneena olen viime aikoina pureutunut tähän uuteen ilmiöön nimeltä Sininen Tulevaisuus.

En tosiaankaan osaa lokeroida tätä "pettureiden" koalitiota juuri mihinkään äänestäjäkunnan osa-alueeseen, enkä itse ole kovin suostuvainen piirtämään juuri mitään asemaa missään suhteessa vallitsevaan polittiseen kenttään tälle merkillisesti perusjäsenistöltään erkaantuneelle uudelle puolueelle.

Jaettava ruoka-apu tulee kaupoilta

Kristillisten kansanedustaja Antero Laukkanen ja perussuomalaiset syyllistyvät kylmään politikointiin väittäessään, että hallitus vei rahat leipäjonoilta.

Jaettava ruoka-apu tulee kaupoilta, ei hallitukselta. Kummallista, että eduskunnan köyhyysryhmän varapuheenjohtaja Laukkanen ei tunne tätä yksityiskohtaa. 

Sininen tulevaisuus?

Viime kesänä Perussuomalisten puoluekokouksen jälkeen Suomeen syntyi varsin erikoisten vaiheiden jälkeen uusi poliittinen ryhmä (Uusi vaihtoehto). Ryhmästä syntyi uusi puolue, Sininen tulevaisuus, joka rekisteröitiin marraskuussa. Puolueella on 19 kansanedustajaa ja se on hallituspuolue (viisi ministeriä). Viime viikonvaihteessa puolue piti ensimmäisen puoluekokouksensa Tampereella.

Sinisten puoluekokous

Kiitos kaikille osallistuneille kaikki odotukset ylittäneestä Sinisen tulevaisuuden puoluekokouksesta. Koskaan ei ole tuntunut yhtä hyvältä olla mukana kuin lauantaina. Olin omieni joukossa. Kiitos myös Tampereen kaupungille vieraanvaraisuudesta.

Sain kunnian johtaa kokousta yhdessä Petteri Leinon kanssa. Kokoukseen osallistui 234 ihmistä, mikä oli enemmän kuin olimme odottaneet. Tupa oli täynnä. Tunnelma oli niin vapautunut ja iloinen, että Tiina Elovaara keksi sille nimenkin: "Tampereen henki" kantaa.

Sininen tulevaisuus, ja kohderyhmä?

Sininen tulevaisuus -puolue on kokouksensa pitänyt, ja saanut arvoisensa puheenjohtajan (ajatusviiva) varmasti!

Sampo Terho on tehtävään oikea henkilö. Mitä tuo uusi "mitätön hallituspuolue" vielä tarvitsee?

1)kannatusta

2)julkkisehdokkaan

Vaihtoehtoon kaksi voidaan todeta: Timo Soini keräisi ääniä, hyvä vaihtoehto niitä "melkein lupasi" - vaan ei luvannut. Soini saattaisi lähteä Euroopan parlamenttiin, jonne ehkä pääsisikin, mutta ei hän todellakaan halua päättää loistokasta(?) uraansa Suomen eduskuntavaalien tappioon.  Entä (...)?

Sampo Terhon arvaus: kivi vai purje?

Ensin haluan onnitella Sampo Terhoa siitä, että hän on kirkkaasti paras kulttuuriministeri maassamme aikapäiviin. Hän on valmis paitsi puhumaan kulttuurista, myös tekemään sitä ja hyväksymään kulttuurin tapahtumisen ilman byrokratiaa ja julkisvallan holhousta. Tätäkin isompi haaste hänellä on kuitenkin puoluejohtajana jossa koko puolueen olemassaolo riippuu enemmiltä osin muista puolueista.

Soini - taas meni väärin

Sinisten smurffien puoluekokouksesta Hesarin mukaan:

~ Soini piti kokousta hyvänä ja näki siinä kasvun edellytykset. ”Linja on hyvä, mutta puolueen pitää olla kiinnostava. Pitää olla sanoma, voita leivän päällä”, hän sanoi tarkoittaen lisää populismia ja reippaita ulostuloja.
”Sampo, sälvät auki.”

Timpsukka, se on salpa - salvat! Sälpä on maankuoren mineraali.

Hallituksen syvin olemus ja sen kriisi.

Hallitus on syvässä kriisissä sen osoittaa jo kannatusluvut.Keskusta syöksynyt Sipilän mukana 14% tuntumaan eikä muillakaan hyvin mene.Siniset hajoittajat lienevät nyt jopa lähellä nollaa, mutta ei kait nyt kukaan hillotolppapaikastaan suosiolla luovu.

Ohikiitävä Sininen hetki

Puoluerekisteriin vastaikään rekisteröitynyt Sininen tulevaisuus kokoontuu tänään ensimmäiseen puoluekokoukseensa organisoituakseen osaksi suomalaista edustuksellisen demokratian puoluepoliittista kenttää.

Mutta onko tällä pääosin riitaisasti Perussuomalaisista irtaantuneella ryhmittymällä  käytännössä mahdollisuuksia vakiinnuttaa asemansa eduskunnassa?

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä