*

JussiAhde

Kaikki blogit puheenaiheesta Perhe

Joulu tulee kerran vuodessa – oletko valmis?

Viime viikkoina on puhuttu ymmärrettävästi paljon syrjäytymisestä, sen mahdollisista syistä ja seurauksista. Kohta alamme puhumaan ihmisistä, jotka ovat yksin vastoin tahtoaan, hylättyinä, ilman perhettä, jouluna, vuoden suurimpana kirkollisena perhejuhlana.

Muistan omista ensimmäisistä jouluistani ennen kouluikää sen, että en saanut avata yhtäkään pakettia. Sain toki käteeni joskus jonkun lahjan, mutta ennen kuin kerkesin tarkemmin tutkailemaan sitä, oli joku isompi tullut ja vienyt sen kädestäni. Enkä sen koommin nähnyt lahjaa. Näin lastenkodissa.

Merkityksellistä elämää

Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin ihminen pääsee pohtimaan omaa elämänpolkuaan ja sen suuntaa. Ihmisen ollessa nuori, tuntuu usein siltä, että merkityksellistä elämää on se, millaisen ystäväpiirin, oppiarvon, ammatin, työtehtävän tai luottamustehtävän olet saanut; tai paljonko sinulle maksetaan palkkaa, paljonko sinulla on valtaa ihmisiin ja asioihin tai oletko "oikeissa piireissä".

Suomen erillisverotus ulkosuomalaisen silmissä

Suomen yhteiskunnalliset ratkaisut näyttävät usein erilaisilta ulkomailta päin tarkasteltuna kuin sisältäpäin nähtynä. Suomen erillisverotus on tästä hyvä esimerkki, joka minun tapauksessani Ranskasta tarkasteltuna voi näyttää erikoiselta ja perheiden kannalta varsin epätasa-arvoiselta.

 

Kiistelty perhetutkija Mark Regnerus Suomeen

Kiistelty perhesosiologi, Texasin yliopiston (Austin) sosiologian professori Mark Regnerus saapuu luennoimaan Suomeen 24.9. 2016. 

Regnerus joutui kovan ja osin epäasiallisen kritiikin kohteeksi tehtyään perusteellisen ja huolellisen tutkimuksen, jonka mukaan nuoret, joiden vanhemmalla on ollut homoseksuaalinen suhde, kärsivät todennäköisemmin erinäisistä tunne-elämän ja sosiaalisen elämän ongelmista kuin eheän heteroseksuaalisen avioperheen lapset.

Jos kukaan ei tulekaan lapsen syntymäpäiville?

Meillä vietettiin toissapäivänä kesäkuukausina syntyneiden lapsiemme yhteisiä syntymäpäiviä suku- ja kummipiirin kesken. Vieraita tuli läheltä ja kaukaa juhlimaan ja syömään Angry Birds -kakkua.

Lapset odottivat juhlia innolla. Lahjat kuuluivat etukäteen odotettuihin syntymäpäiväasioihin, mutta mitä lähemmäksi juhlimispäivä tuli, sitä enemmän lapsia kiinnosti se, ketkä ovat juhliin tulossa. "Tuleekohan se ja se...?"

Ratkaisu sote- työttömyys- ja yhteisöllisyyskriiseihin.

Sotekriisi: Meillä ei ole varaa hoitaa kaikkia. Hoidoista leikataan hoidontarpeen jatkuvasti lisääntyessä ja hoitajat poltetaan loppuun.

Työttömyyskriisi: Työn kysyntä on heikkoa ja työelämä on muuttunut todella vaativaksi. Kallis pitkäaikaistyöttömyys kasvaa.

Yhteisöllisyyskriisi: Ihmiset vieraantuvat toisistaan ja ”taistelu” vähenevistä resursseista johtaa vihan ja yksinäisyyden lisääntymiseen.


Ratkaisuiksi on esitetty hallintohimmeleitä, kuten erilaisia seteleitä, valinnanvapautta, tiukennuksia, keskittämisiä ja leikkauksia.

Perhe-elämän arvosta

Inhimillisistä tarpeista yksi perustavanlaatuisimmista vaikuttaa olevan jälkikasvun hankkiminen. Ihmiselämän väliaikaisuus ja poikkeuksellisuus vaikuttaa suurelta mahdollisuudelta, mutta herättää myös pelkoja. Tästä syystä, kun oma aika koittaa monet tahtovat jättää palasen itseäään lapsissansa tai jollakin muulla tavalla elämään tähän maailmaan. Koska elämä ei ole ikuista, sukupolvien ketjun tahdotaan kestävän mahdollisimman pitkään.

Suomi on matkalla kohti väestökatastrofia

Meille on vuosikausia kerrottu siitä, kuinka väestö ikääntyy ja kuinka se on yksi suurimmista haasteista, joita yhteiskuntamme kohtaa. Väite on myös totta, sillä tilanne vähentää yhtä aikaa työvoimaa ja siten potentiaalisten nettomaksajien määrää, leikkaa talouskasvua sekä lisää julkisen sektorin menoja. Usein väitteen kanssa valitetaan saman hengenvetoon alentunutta syntyvyyttä ikään kuin aikamme ilmiönä, mutta silloin ollaan jo hiukan hakoteillä.

Eduskunnan vaakakupissa aikuisten toiveet ja lasten oikeudet


Liittyvätkö avioliitto, perheen perustaminen ja lapsen oikeudet yhteen? Mitä
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, artikla 16 asiasta sanoo?
 

1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.

2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä