JussiAhde

Kaikki blogit puheenaiheesta Pakolaistulva

Maahanmuuttokriittisyys

Maahanmuuttokriittisyydestä keskustelu vaikuttaa varsin tolkuttomalta, vain puolesta ja vastaan.

Eiköhän viisaampaa olisi määritellä, minkälaista kritiikkiä maahanmuuton säätelyssä tulee käyttää.

Mielestäni tulee jäsentää kriittisyys
- maahanmuuttopolitiikkaan
- maahanmuuttoon
- maahanmuuttajiin.

Matti Vanhanenkin oivaltanut Ihmissalakuljetuksen tukemisen tolkuttomuuden

Nyt jo toinen hallituskoalition poliitikko alkaa tulla tolkkuihinsa, ensimmäinen Pohjois-Afrikan suurleirit onkeensa ottanut oli Ben Z, nyt Matti Vanhanen.
Vastasinkin Vanhasen Uuden Suomen kirjoitukseen pohjan poistamiseksi salakuljettajien ansaintalogiikalta:
Kyllä Matti Vanhanen jäljillä on. Salakuljetuksen jatkeeksi tullut merikelvottomien veneiden ihmislastien nouto Libyan rannikolta Euroopan ylimitoitetulla sosiaaliturvalla elätettäväksi se vasta tolkutonta touhua onkin.

Diktatuuri vahvistui EU:n naapurissa

Turkin presidentti Erdoğanin valtuuksia lisäävä perustuslakiehdotus näyttää voittaneen kansanäänestyksessä 51:n prosentin tuloksella. Muutos laajentaa presidentin valtaoikeuksia merkittävästi, sillä presidentistä tulee sekä valtionpäämies että hallituksen johtaja, ja hän nimittää varapresidentin ja ministerit.

Sipilän On Erottava - Kansan Hyväksi ja Suomen Pelastukseksi!

"Vastaanottokeskusten määrää supistetaan rajusti."

Alkaako järki voittaa!??

Tämä ei vielä kuitenkaan riitä, ei lähellekään, sillä tilanne on Sipilän, Stubbin, Soinin ja muiden toimesta päästetty idioottimaisen pahaksi!

Erityisen idioottimainen teko oli kun Sipilä julisti "Annan teille oman kotini", ja näin hän Suomen pääministerin arvovallalle huusi kaikki maailman pakolaiset saapumaan Suomeen.

Oikeusministerin turvallisuusuhka ja "paholaistulvan" hysterisointihype

Oikeusministeri pitää turvapaikanhakijoita turvallisuusuhkana. Vain/jopa kymmenkunnan raiskausjutun epäilty 2015 on tupa-hakija. Tilastoissa mamut ovat perhepiirissä ja ulkona raiskaamisalttiimpia kuin kantaväestö. So what? - Liioitellaanko "kansanryhmiä demonisoivissa paniikkireaktioissa ja nettiraivossa", vai hysterisoidaanko  tuollaisten päiväunien toteutumista manaten ja hypettäen jonkin poliittisesti motivoidun lietsonta-agendan mukaan?

Suomalaisten hyvinvointi on jäämässä unholaan

Valtakunnan päämedioiden ykkösuutisaihe on täysin ansaitusti jo ties kuinka monennetta päivää perätysten paitsi maahamme jo saapuneet myös odotettavissa olevat turvapaikanhakijat. Viisinumeroinen luku elää ja kasvaa jatkuvasti, eikä tämä ole missään määrin yllättävää.

Turvapaikanhakijavyöry vaatii nopeita toimenpiteitä

Kuten on tiedotusvälineissä viime päivinä uutisoitu, ei Eurooppaan kohdistuva – ja Balkanilta lähtenyt Euroopan sisäinen – siirtolaisliikenne ole enää millään mittapuulla mitattuna hallinnassa.

Stop pakolaistulvaan

Hallitsematon pakolaistulva on riistäytynyt käsistä. Eurooppalaiset valtiot eivät kestä loputonta ja yhä suurenevaa pakolaistulvaa.

Nyt on otettava käyttöön uudenlaiset keinot tilanteen hallitsemiseksi.Mielestäni ongelma tulisi ratkaista seuraavasti.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä