*

JussiAhde

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 17 min 53 s sitten

Timo Soini paukauttaa ”läheisenpäivästä”: ”Umpihullua”

2.11.2017 16:52

Suomen ulkoministeri Timo Soini (sin.) kritisoi kahden helsinkiläisen päiväkodin päätöstä viettää ensi viikolla isänpäivän ja myöhemmin äitienpäivän sijaan ”läheisenpäivää”.

Vain 2 maata Natoon kansanäänestyksellä – Vastaus Niinistölle: ”Turhaa draamaa”

2.11.2017 16:35

Puolustusliitto Naton 29 jäsenmaasta vain kaksi on liittynyt siihen kansanäänestyksen kautta. Asia vahvistetaan Uudelle Suomelle Suomen Nato-lähetystöstä.

Kansanäänestyksen kautta Natoon liittyneet maat ovat Slovenia ja Unkari. Lisäksi Espanja on liittymisen jälkeen järjestänyt äänestyksen Nato-kannatuksesta. Naton säännöt edellyttävät, että jäsenyydelle on oltava aito kansan tuki, mutta mitään tapaa tuen selvittämiselle ei määritetä.

SM-liigassa isojen uutisten torstai

2.11.2017 15:47

Jääkiekon Liigassa Ässät ja JYP tiedottivat torstaina valmentajauutisista. Lisäksi HIFK tiedotti uudesta urheilutoimenjohtajastaan.

Porin Ässät ilmoitti, ettei Jyrki Aho jatka seuran päävalmentajana tämän kauden jälkeen.

- Jyrki Aho tuli tänne kaksivuotisella sopimuksella, joka päättyy tämän kauden jälkeen. Hän on tuonut Ässiin juuri niitä asioita, joita me toivoimme. Tärkeimpinä asioina ovat jokapäiväinen vaatimustaso sekä asenne työntekoon, kommentoi Ässien urheilutoimenjohtaja Jari Korpisalo tiedotteessa.

Alkoholijuomien hinnat nousevat – olutvero +10%

2.11.2017 14:30

Alkoholijuomien vähittäismyyntihinnat nousevat ensi vuonna keskimäärin noin viisi prosenttia, valtiovarainministeriö kertoo.

Hallitus antoi tänään torstaina esityksen alkoholiverotuksen korottamisesta. Alkoholijuomien yleinen valmistevero nousee ensi vuonna keskimäärin noin 10 prosenttia. Veronkorotus koskee kaikkia alkoholijuomia, mutta ”painottuu lievästi muihin kuin väkeviin juomiin”, ministeriö kertoo.

Ex-puoluesihteeri Timo Laanisesta ja Satu Mäki-Lassilasta pääministerin erityisavustajia

2.11.2017 13:44

Pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) on palkattu kaksi uutta erityisavustaajaa, Timo Laaninen ja Satu Mäki-Lassila. He tukevat myös keskustan ministeriryhmän työtä kotimaan asioissa.

Laaninen, 63, aloitti tehtävässä jo marraskuun alusta. Mäki-Lassila, 48, aloittaa maanantaina 13. marraskuuta. Tiedotteen mukaan kaksikko on kutsuttu tehtäviin.

Kielikiistaan sopuratkaisu – suomen kielelle uusia oikeuksia Pohjoismaiden neuvostossa

2.11.2017 13:35

Pohjoismaiden neuvosto on päättänyt kompromissista, joka parantaa suomen kielen asemaa neuvostossa mutta ei tee suomesta neuvoston virallista kieltä.

Neuvostossa voi jatkossa tehdä aloitteita myös suomeksi ja islanniksi ja samoin pöytäkirjat tehdään molemmilla kielillä. Sen sijaan neuvosto palauttaa lisävalmisteluun kysymyksen Pohjoismaiden neuvoston työjärjestykseen tehtävästä muutoksesta, kertoo Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmä.

Espanjalta kohta syytteet Katalonian johtajille – Puigdemont Belgiasta: ”Poliittinen oikeudenkäynti”

2.11.2017 12:24

Yhdeksän Katalonian itsehallinnon erotettua virkamiestä on saapunut Madridiin Espanjan korkeimpaan oikeuteen kuulusteluihin.

Uutiskanava BBC:n mukaan entisiä katalaanivirkamiehiä odottaa maanpetossyytteet lokakuisen itsenäisyysäänestyksen ja -julistuksen vuoksi. Syytteitä ei kuitenkaan ole vielä virallisesti nostettu. Espanjan valtakunnansyyttäjän mukaan Katalonian johtajia syytetään kapinallisuudesta. Heitä voi odottaa jopa 30 vuoden vankeustuomio.

Karu tulos suomalaisille: Huonoin Euroopassa tekoälyn kanssa

2.11.2017 12:15

Teknologisen kehityksen kärkikansana itseään pitävät suomalaiset tuntevat tämän hetken kuumimman teknologian eli tekoälyn kaikkein huonoiten Euroopassa. Markkinointitoimisto OMD:n tekemän tutkimuksen mukaan eurooppalaisista 63 prosenttia kokee tekoälyn jossain määrin tutuksi. Suomalaisten kohdalla osuus on vain 48 prosenttia, kun kärkimaassa Espanjassa luku on peräti 87 prosenttia.

Työ- ja elinkeinoministeriö haluaa nostaa Suomen tekoälyn kärkimaaksi, mutta se ei ehkä käykään kovin helposti.

Halla-aho perussuomalaisten murskaluvusta: ”Yllättävä – Ei syytä panikointiin”

2.11.2017 12:11

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri kommentoivat puolueen kannatuksen romahdusta Facebookissa. Perussuomalaisten kannatus syöksyi peräti kolme prosenttiyksikköä Ylen kannatusmittauksessa.

Ylen tänä aamuna julkaistussa gallupissa kannatus oli 6,9 prosenttia. Yhtä alhaalla se oli viimeksi vuonna 2010 ennen kuuluisaa jytkyä.

Eduskunnasta tilataan tutkimus: Miten tehostaa kotoutumista maahanmuuttajien työllistämiseksi?

2.11.2017 11:29

Eduskunnan tarkastusvaliokunta selvityttää, mitkä ovat kannattavia ja toteuttamisen arvoisia kotouttamistoimenpiteitä erityisesti maahanmuuttajien työllistymisen kannalta.

Läheisenpäivästä ”omituinen kohu”: 2 päiväkotia korvaa isänpäivän ja äitienpäivän

2.11.2017 11:14

Kahdessa päiväkodissa Helsingissä vietetään ensi viikolla isänpäivän sijasta läheisenpäivää. Myös äitienpäivä korvataan neutraalimmalla läheisenpäivällä Kulosaaressa ja Yliskylässä, vahvistetaan päiväkodeista Uudelle Suomelle.

Chicago Bulls rämpii, mutta Lauri Markkanen loistaa

2.11.2017 10:59

Takavuosien mahtiseura Chicago Bulls on aloittanut kautensa koripallon NBA-liigassa odotetun kehnosti. Kuudesta ottelustaan Bulls on hävinnyt viisi. Kauden viides tappio tuli Floridassa keskiviikkona, kun kotijoukkue Miami Heat oli parempi 97-91.

Suomessa Chicago Bullsin peleistä uutisoidaan kuitenkin positiivisessa valossa. Syynä on Lauri Markkasen saama suuri vastuu joukkueessa.

Martti Ahtisaari: Maailman konfliktien taustalla yksi ja sama tekijä

2.11.2017 10:20

Maailman kaikkien nykyisten kriisien taustalla on aina sama ongelma, katsoo presidentti Martti Ahtisaari.

Ahtisaari piti puheen Eduskunnassa, missä kokoontuu Pohjoismaiden neuvosto. Neuvosto keskustelee rauhanvälityksestä, ja rauhannobelisti Ahtisaari oli kutsuttu alustamaan keskustelua.

Suomessa kulutetusta sähköstä 22% oli ulkomaista

2.11.2017 09:28

Suomalaisesta sähköntuotannosta 45 prosenttia tuotettiin viime uusiutuvilla energialähteillä. Ydinvoiman osuus sähkön kokonaistuotannosta oli 34 prosenttia, turpeen 4 prosenttia ja fossiilisten energialähteiden 17 prosenttia.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen sähkön ja lämmön tuotantotilastoon.

Sivu « 82 | 83 | 84 | 85 | 86 |

Toimituksen poiminnat