JussiAhde

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 33 min 20 s sitten

Tarvitaanko ”Lex Hakkarainen”? – ”Sirommat naiset pyytävät avuksi hissiin”

10.1.2018 15:32

Seksuaalinen ahdistelu ja me too -kampanja nousivat esiin Ylen ja Kalevan järjestämässä vaalitentissä. Asiaan puuttumista vaativat Merja Kyllönen (vas.), Tuula Haatainen (sd.) ja Pekka Haavisto (vihr.).

Kyllönen sanoi, että hänellä ei ole omakohtaista kokemusta ahdistelusta, mutta seksuaalinen ahdistelu on politiikassa ongelma.

–Ei minua kukaan uskalla ahdistella, hän sanoi ja sai yleisön nauramaan.

Myös Sauli Niinistön Twitter-tili oli hyökkäyksen kohteena: ”Ensimmäinen selitys oli perin outo”

10.1.2018 14:44

Myös presidentti Sauli Niinistön Twitter-tili on joutunut niin sanotun bottihyökkäyksen kohteeksi samaan tapaan kuin Pekka Haaviston (vihr.) tili. Asia nousi esille Ylen ja Kalevan järjestämässä vaalitentissä.

Presidenttiehdokkailta kysyttiin, ovatko ulkopuoliset yrittäneet vaikuttaa heihin. Ainoastaan Haavisto vastasi heti kyllä. Niinistö jäi epäröimään ja valitsi sitten ei-kortin. Kaikki muut vastasivat kieltävästi.

Ex-kansanedustajille maksettiin sopeutumiseläkettä 1 335 534 euroa – Aloite perumisesta siirtyy nyt eduskuntaan

10.1.2018 14:12

Kansanedustajien sopeutumiseläkettä ja sopeutumisrahan kumoamista vaativa kansalaisaloite on kerännyt 50 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite etenee siis eduskunnan käsittelyyn.

Aloite vaatii, että myös nykyisin maksettavat sopeutumiseläkkeet muutetaan sopeutumisrahaksi. Vuonna 2017 sopeutumiseläkettä maksettiin yhteensä 1 335 534 euroa.

Väittely aktiivimallista levisi presidenttikisaan – Niinistö: ”Eihän se heikennä jos työtön täyttää velvoitteet”

10.1.2018 14:00

Jatkokautta hakevaa presidentti Sauli Niinistöä hiillostettiin työttömyysturvan aktiivimallista, kun presidenttiehdokkaat kohtasivat Ylen ja Kaleva-lehden vaalitentissä Oulussa. Kokoomustaustainen Niinistö korosti, että kaikilla työttömillä tulee olla mahdollisuus täyttää aktiivisuusvelvoitteet. Jos näin on, hän hyväksyy mallin.

Presidentti Niinistöltä kysyttiin tentissä suoraan, mitä hän ajattelee etenkin työttömiä suututtaneesta aktiivimallista. Niinistö vastasi katsovansa yleisellä tasolla, että työttömyyden vähentämiseksi tulee tehdä toimenpiteitä.

Sauli Niinistö hämmästyi professorin epäilyä kanslian vuotamisesta: ”Käsittämätöntä”

10.1.2018 12:26

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää professori Martin Scheininin presidentinkansliaan liittämää vuotoepäilyä ”käsittämättömänä”.

Presidentin kommentti liittyy muutaman viikon takaiseen jupakkaan, jossa Helsingin Sanomille oli vuodettu salaisia asiakirjoja. Lehti julkaisi Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta jutun, jossa asiakirjoja oli näkyvästi esillä.

Ministeriö lupaa: Aktiivisen työnhaun malli ei ole uusi aktiivimalli – leikkaisi työttömyysturvan 60 päiväksi

10.1.2018 11:54

Omatoimisen työnhaun malli ei tuo työttömälle päällekkäisiä seurauksia aktiivimallin kanssa, työ- ja elinkeinoministeriö lupaa.

Ministeriön mukaan omatoimisen työnhaun malli ei ole uusi aktiivimalli. Malli on osa työnhaun laajempia uudistuksia ja sitä on kutsuttu aktiivisen työnhaun malliksi myös ministeriön omilla verkkosivuilla. Aktiivisen työnhaun mallin on tarkoitus tehostaa työnhakijoiden omatoimista työnhakua ja selkiyttää työttömyysturvaan liittyviä seuraamuksia.

Päivi Nerg ja ministeriö tyrmäävät KHO:n vaatimuksen – Sote-uudistusta vaaditaan EU:n syyniin

10.1.2018 11:53

Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoo, että sote-uudistuksen valinnanvapausmalli on vietävä Euroopan komission käsittelyyn sisältämiensä epäselvyyksien vuoksi. Kuntalehti nosti esiin KHO:n joulukuisen lausunnon, jota ministeriö ei kuitenkaan aio noudattaa.

421 000 kuntatyöntekijää vaatii palkankorotuksia: ”Palkanmaksukyky kohenee kun talous kasvaa”

10.1.2018 10:25

Kunta-alan työntekijät vaativat palkankorotuksia, joiden tulee ”turvata ostovoima ja vastata vähintään työmarkkinoiden yleistä linjaa”.

Palkansaajajärjestöt aloittivat neuvottelut KT Kuntatyönantajien kanssa joulukuussa. Kunta-alan sopimukset päättyvät tammikuun lopussa.

Kansliapäällikkö puolustaa aktiivimallia – KL: Suunnitelmat olivat pahempia

10.1.2018 09:46

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki tyrmää Kauppalehdessä ajatuksen vapaaehtoistyön ottamisesta mukaan aktiivimalliin ja puolustaa mallia ”kohtuulliseksi”.

Selvintä mitä Sauli Niinistöltä Natosta irtoaa: ”Ei” ja selitys päälle

10.1.2018 08:33

Toista presidenttikautta tavoitteleva presidenttiehdokas Sauli Niinistö pohti Uuden Suomen, Kauppalehden ja Talouselämän yhteishaastattelussa hieman uudella tavalla suhtautumistaan puolustusliitto Natoon. Kuultiin jopa sana ”ei”, toki monin selitysosin.

Lähdetäänpä tutustumismatkalle tuohon istuvan presidentin monipolviseen Nato-ajatteluun. Siinä saavat osansa niin Paavo Lipponen, Paavo Väyrynen kuin Matti Vanhanenkin.

Eeli Tolvanen teki paluun Suomeen ja saavutti KHL-ennätyksen

10.1.2018 00:55

Jokerit voitti KHL:n tiistain kotiottelussaan Traktor Tsheljabinskin 3-0. Jokereiden avausmaalin teki Brian O'Neill jo ensimmäisellä minuutilla, kun Traktorin puolustaja Aleksander Shinin tunaroi urakalla.

- Teimme aika hyvää työtä maalipaikkojen luomisessa. Loimme laadukkaita paikkoja. Aikainen maali tietysti auttoi ja aikaisen maalin jälkeen pelaa usein vapautuneemmin. Vastustaja sai paikkoja, mutta estimme puolustuksessa heitä saamasta paluukiekkoja, summasi O'Neill ottelua Sport Contentille.

Bäckström-mediakohun ympäröimä HIFK pelasi nihkeästi

10.1.2018 00:38

HIFK voitti jääkiekon Liigassa tiistaina Vaasan Sportin jatkoajalla 2-1. HIFK:n voitto tuli kaikkea muuta kuin hyvällä peliesityksellä.

HIFK pelasi alusta loppuun melko vaisusti ja pelaaminen vapautui kunnolla vasta kolmannen erän lopussa. Heikon esityksen myönsi myös joukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin.

Antti Rinne niskalaukauskohusta: ”Siteeraisin hänen sanojaan uudestaan”

9.1.2018 21:13

Sanavalinnoista arvosteltu SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo, että toistaisi siteeraamansa niskalaukausvertauksen uudelleenkin. Hän paljastaa Facebook-päivityksessään tarkemmin kohuvertauksen taustan.

Professoria pelottaa koulun nykytilanne: ”Lapselle otsaan ADHD-leima – mutta apua ei saa”

9.1.2018 20:25

Pienten koululaisten diagnosointi ADHD- tai Asperger-tapauksiksi ei auta, jos heidän koulunkäyntiään ei samalla pystytä tukemaan. Näin sanoo opettajankoulutuksen ja kasvatustieteen professori Juha T. Hakala, jonka mukaan juuri tämä hyödytön leimaaminen on suomalaisen koulumaailman nykyvaiva.

Hoitajilta ulostulo kesken neuvottelujen: Selkeät palkankorotukset – nykyisellä ei tule toimeen

9.1.2018 19:35

Hoitajille vaaditaan selkeitä palkankorotuksia kesken työehtosopimusneuvottelujen. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ja maamme suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy katsovat, että hoitajat ovat palkkakuopassa.

Neuvotteluissa kunta-alan ja yksityisen sektorin uusista työehtosopimuksista on alkanut tänään loppurutistus. Neuvotteluista on etukäteen odotettu hankalia. Hoitajiin sovelletaan nykyisin kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta, joskin SuPer ja Tehy vaativat jälleen omaa sopimusta.

Yli 800 haki paikkaa: Tuore kartanonhoitaja on ollut KRP:ssä ja presidentin kansliassa

9.1.2018 18:28

Mediassa paljon näkyvyyttä saanut ”unelmien työpaikka” on nyt täytetty. Koneen Säätiö valitsi kartanonhoitajaksi Jan Laaksosen, joka siirtyy tehtävään Keskusrikospoliisista (KRP).

Epätavallisesta työpaikkailmoituksesta uutisoitiin laajasti. Koneen Säätiö haki kartanonhoitajaa Helsinkiin Lauttasaaren kartanoon lokakuun alussa. Hakemuksia tuli lopulta yhteensä 837 kappaletta.

Hämmästyttävä fakta: Suomi menestyy pikaluistelussa, vaikka hallia ei ole

9.1.2018 17:32

Suomalaiset voittivat pikaluistelun EM-kisoissa viime viikolla kaksi mitalia. Mika Poutala luisteli 500 metrillä hopeaa. Lisäksi Poutala, Pekka Koskela ja Harri Levo luistelivat hopeaa joukkuesprintissä.

Moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna suomalaisten resurssit ovat hyvin rajalliset. Silti Suomi on pikaluistelun sprinttimatkoilla Euroopan kärkimaita.

Selvitys: Helsingille tehtävä oma ”kiky-sopimus” – ”Hallitus riisuu häpeilemättä valtaa”

9.1.2018 17:20

Seuraavan hallituksen tulisi tehdä oma ”kilpailukykysopimus” Helsingin seudun kuntien ja korkeakoulujen kanssa, esittää SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Sauli Hievanen blogissaan. Ehdotus sisältyy myös tänään julkaistun Metropoliselvitykseen. SAK on yksi sen rahoittajista.

SAK myöntää: ”Miljoona palkansaajaa” onkin 627 322 – silti 965 496 oikeaa ihmistä jäsenenä

9.1.2018 15:45

SAK:n jäsenluvuissa ei ole ilmaa, vaan se on lähes miljoonan ammattiyhdistysjäsenen keskusjärjestö, painottaa keskusjärjestön yhteyspäällikkö Harri Järvinen Uudelle Suomelle. Hän kuitenkin myöntää, että kaikki eivät kuitenkaan ole palkansaajia sanan perinteisessä merkityksessä, vaikka SAK markkinoikin itseään lähes miljoonan palkansaajan liikkeenä.

–Tässähän on kyse siitä, että me puhumme aina bruttojäsenmäärästä, jossa ovat mukana työssäkäyvät, opiskelijat, eläkeläiset ja muut.

Ben Zyskowicz paljasti Ylellä: Tästä syystä hallitus hylkäsi aktiivimallin, ”joka varmasti olisi ollut oikeudenmukaisempi”

9.1.2018 15:20

Laajasti haukuttua työttömyysturvan aktiivimallia on pidetty kohtuuttomana, koska pelkkä työttömän aktiivisuus ei riitä estämään tukileikkuria. Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) kertoo Ylen Politiikkaradiossa syyn linjaukseen.

Sivu « 83 | 84 | 85 | 86 | 87 »

Toimituksen poiminnat